Takana on nyt yli 100km juoksua Vibram Five Fingers Speed kengillä. Kengät ovat toimineet aivan mainiosti ja olen niihin kaikilla mahdollisilla tavoilla tyytyväinen!
Alussa lähdin liikkeelle todella lyhyillä lenkeillä ja totutin jalkoja aika pitkään ja rauhallisesti juoksemiseen. Juoksuharjoittelussa on todellakin löytynyt uusia lihaksia ja kevyt startti oli selvästi tarpeen.
Juoksemisen aikana ei ole ollut muita ongelmia, kuin yht'äkkiä vasemman jalan kaareen ilmestynyt rakko. En oikein edes tiedä mistä tämä tuli, en ole yhtään varma saiko se alkunsa lenkillä vai paheniko joku olemassaoleva rakko juoksun aikana. Tästä on kuitenkin aktiivisen juoksemisen takia ollut aika hankala päästä eroon, paraneminen on hidasta.
Normaalisti minua vaivaavat penikat eivät ole ilmoittaneet olemassaolostaan kertaakaan, vaikka olen juossut lähes pelkästään asfaltilla. Löysien nilkkojen kanssa ei ole myöskään ollut mitään ongelmia. Ainut pientä huolta aiheuttava ruumiinosa on oikea polvi. Puolimaratonin pituisella lenkillä siinä tuntui lopussa erittäinkovaa pistävää kipua, samoin pariin kertaan pienemää kipua aikaisemmilla lyhyemmillä lenkeillä. Tämä on viimevuotinen vaiva, mutta ne oikein ole varma täytyykö tästä huolestua vaiko ei. Vaiva ei siis johdu kengistä.
Juoksutekniikka tuntui kengillä löytyvän aika hyvin ihan itsestään. Näillä on nimittäin hankala juosta väärin, koska jousto täytyy tehdä omilla jaloilla. Pohkeista on löytynyt harjoittelun aikana ihan uusia lihasten osia ja tuntuvat ne aika hyvin kasvavankin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti